Painon seuranta

LilySlim Weight loss tickers

torstai 22. tammikuuta 2015

Kuulumisia & askelmäärien päivitystä

Oon viime aikoina ollut niin keskittynyt tähän laihduttamiseen ja oikein syömiseen, etten ole yhtään ehtinyt tännekään kirjoitella kuulumisia tai mitään muutakaan. 

Pari kertaa oon viikolla käynyt karkkihyllyllä haahuilemassa, mut en silti ole sortunut ostamaan sieltä minkäänlaisia herkkuja. 

Myöskään leipää ei juurikaan tee mieli. Pastaa oon silloin tällöin kaipaillut, mut en niin paljon että sitä olisi tarvinnut syödä. Riisi ja peruna on muutenkin näin talvisin aika out.

Suurin ongelma mulla taitaa edelleen olla veden juominen. En vaan osaa juoda. Välillä huomaan päivän päätteeksi etten ole juonut kuin maks puol litraa. Tästäkin huolimatta herään useasti yöllä vessaan. Mikä on hyvinkin rasittavaa. :(

Koska siitä kärsii uni ja sen laatu. Varsinkin niinä päivinä kun olen muistanut vähän paremmin juoda, niin saatan alku yöstä käydä tunnin välein vessassa ja vasta loppu yöstä (02-03 aikaan) nukun sitten yleensä aamuun saakka jolloin taas on päästävä heti vessaan.

Toinen ongelma on että menen liian myöhään nukkumaan ja nukun arkisin vain vajaa 6 tuntia yössä. Tuosta kun vielä vähentä ne monet heräämiset niin ei hyvä. En pysty yhtään nukkumaan jos mulla on vessahätä. :(

Uni ja veden juominen kun ovat hirmu tärkeitä asioita elämäntaparemontissa oikeanlaisen ravinnon ja liikunnan lisäksi. Ne kun saisin vielä balanssiin ja lisättyä liikuntaa niin eiköhän alkaisi parempi olo tulemaan kohisten mun luokseni. Tietty asioihin totuttelu vie aikaa ja pitää olla kärsivällinen.

Huomenna olis jälleen punnituspäivä. Vähän jännittää mitä se vaaka minulle näyttääkään.
Ainakin masusta senttejä hävinnyt kun housut ei pysy enään ilman vyötä ylhäällä ja vyönsoljessakin rei'istä on menty kaposempaan suuntaan. :)

Päivittelin tänään puuttuvat askelmäärät ajan tasalle. Tiistai oli tämän viikon ehdottomasti paras päivä kun tuli käveltyä paljon ja mentyä portaita edes takaisin useampaan kertaan.

Alhaalla todiste hienosta päivästäni


☺ ☺ ☺

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Heips. Ruusuja tai risuja. Asiattomat kommentit jää julkaisematta.